perjantai 14. joulukuuta 2012

Aurinkoa, vettä, lunta ja paljon joululahjoja



Moldovasta saavuimme Romaniaan pariksi viikoksi 28.11 - 10.12. Täällä paistoi aurinko aluksi vielä todella lämpimästi. Veimme avustuspaketteja Buzaun alueen ihmisille, jossa viime talvena tapahtui lumimyrsky-katastrofi - tuli monta metriä lunta ja puute oli suuri. Myös silloin Bus4life oli auttamassa ihmisiä.

Joulukuussa ilmat alkoivat sitten kylmetä. Veimme avustuspaketteja päiväkoteihin ja kouluihin, noin 400 kappaletta. Monet iloiset kasvot sain nähdä. Tiimi piti aina pienen ohjelman, jossa evankeliumi ja joulun sanoma tuli ilmi. 

Kaikki tiesivät, että Joulupukki tulee Suomesta, joten sanoin, että olen hänen apurinsa. Matka sujui hyvin ja ehdimme käydä myös toisella alueella paikallisen seurakunnan evankeliointi-apuna. Silloin sää alkoi olla jo niin huono, ettei ihmisiä ollut kovin paljoa liikkeellä.

Matkan loppupuolella pari päivää ennen paluumatkaa autosta hajosi kuskin puoleisen pyyhkimen moottori. Väliaikaisratkaisuna vaihdoin toisen puolen moottorin ja pääsimme jatkamaan matkaa. Romanian toimistolle saavuttuamme täällä oli jo lunta ihan kunnolla. Täällä saatiin apua ja uusi moottori paikalleen. 

Kiitos lahjoituksista ja rukoustuesta, jotka mahdollistivat tämänkin matkan. Muistetaan Buzaun alueen ihmisiä rukouksissa.