torstai 29. lokakuuta 2009

Bus4Life ja TV7 Pitestissä - Romania

Padurenin jalkeen vuorossa oli suurempi kaupunki nimelta Pitesti, jossa bussi oli pidennetyn viikonlopun verran. Bussi saapui torstaina kirkolle, jotta olisi aikaa pesta se mutaisen kylan jalkeen.

Bussin kanssa aloitimme työt perjantaiaamuna. Aluksi siistimme kirjakaupan, pystytimme teltat ulos ja laitoimme tuolit verenpainemittauspaikalle. Sitten keitimme kahvin ja teen termospulloihin ja jokainen tiimin jäsen asettui palvelutehtäviinsä. Päivä oli aurinkoinen ja Suomen TV7:n kuvausryhmä tuli paikalle tekemään haastatteluja ihmisistä dokumenttiaan varten.

Lauantaina bussi aukesi taas kymmenen aikoihin, sillä luvassa oli paljon ohjelmaa. Ensimmäisen kahden tunnin aikana oli mahdollisuus ilmaiseen verensokerimittaukseen, joka osoittautuikin suosituksi vanhempien ihmisisten keskuudessa, silla sana oli kiertänyt. Nuoria yritettiin tavoittaa urheilun avulla järjestämällä eri lajien turnauksia.

Oli pigista, futista, koripalloa, lentopalloa ja futistennistä - vaihtoehtoja sekä tytöille että pojille. Aloitimme heti aamulla, jotta ennen pimeää ehdittiin jakaa mitalit ja kunniakirjat. Romanian OM:n kannustama jalkapallojoukkue Codleasta tuli turnauksessa lopulta neljänneksi.

Päivä oli hyvin vilkas; kaikille riitti tekemista ja kirjojakin myytiin koko päivän ajan. Pitestin keskustassa oli vielä illalla kristillisen bändin konsertti ja sen jälkeen järjestelimme bussin takaisin ajokuntoon.

Sunnuntai-aamuna oli paikallisen vapaaseurakunnan kanssa kirkkokokous, jossa esiteltiin OM:n Bus4Life -tiimi ja Suomen TV7:n kuvausryhmä. Meille oli annettu mahdollisuus saarnaan, todistuspuheenvuoroon ja laulamiseen. Aiheena oli lähetystyöhön lähteminen ja siihen rohkaiseminen! Kokouksen jälkeen kerrattiin viikonlopun tapahtumia ja seurakunta toivotti turvallista matkaa tiimille.

tiistai 20. lokakuuta 2009

Ruoka-avustuksia jakamassa - Romania


Heti slovakian jälkeen matka jatkui takaisin Romaniaan kuukauden ajaksi. Ensimmäisen viikon aikana vierailimme Brasovin lähialueella sijaitsevissä kylissä, kuten Holbavissa, Sarnestissa ja Seleanissa.

Tultuamme Holbaviin lähdimme vuoristoon kahden tunnin kävelylenkille ja vierailimme kolmen eri perheen luona. Kantamuksena meillä oli jokaisella oma ruokakassi, jotka Romanian OM kustansi. Nämä perheet, joiden luona vierailimme, elivät todella köyhissä olosuhteissa. He olivat kiitollisia meidän tulosta ja saimme rukoilla heidän puolestaan. Holbavin paikallisseurakunta on jatkuvasti yhteyksissä heihin.


Padureni

Lauantaina 17.10.2009 Suuntasimme Padureniin. Se on pieni kylä, jossa asuu pääasiassa romaneja eli se on niin kutsuttu romanikylä. Meillä oli mukana monta tiimiläistä avustamassa, sekä suomalaisia että paikallisia. Harvoin nämä ihmiset pääsevät terveyskeskukseen, joten tarjosimme heille terveydenhoitopalveluja kuten verenpainemittaus, verensokeritesti ja hammashoitoneuvonta, mikä oli erityisen suosittua lasten parissa.

Lapsille opetettiin hamapaiden harjaamisen salat. Sää oli aika vetinen ja se toi paljon kuraa bussiin kaikkien vierailujen jälkeen. Lapsille järjestimme myös ohjelmaa, askartelua raamatun kertomuksen kera sekä paljon laulua ja leikkejä.

Saimme olla myös todistamassa paikallisseurakunnan järjestämässä kastetilaisuudessa, jossa kolme henkilöä kastettiin keskeneräisessä kirkkorakennuksessa. Kirkolla on nyt perustus ja seinät, mutta rahapulan takia katto vielä puuttuu. Kaikki jumalanpalvelukset pidettiin kodeissa, ja kyllä sitä ihmettelee näiden ihmisten soittotaitoa, haitari ja muut soittimet soivat niin hienosti! Pastori oli yksi maan parhaimmista soittoniekoista ja hankki elantossa kiertelemällä ravintoloissa ja erilaisissa juhlissa ennen uskoon tuloansa. Nyt hän sanoo soittavansa vain Herralle ja palvelee pastorina siinä kylässä.

perjantai 2. lokakuuta 2009

Taidetta ja evankeliumia - Slovakia

Syyskuussa toisella ja neljännellä viikolla olin Slovakiassa. Ensimmäisellä viikolla pyörin Lucenec nimisen kaupungin ympärillä olevissa kylissä. Lucenecin seurakunnan aktioryhmä oli koko sen viiden päivän aikana mukana ja vierailimme kylissä, jossa asui enimmäkseen köyhempää väkeä.

Taas jälleen kerran oli bussin ympärille järjestetty ohjelmaa. Vapaaehtoisia oli kymmenkunta. Kaikki auttoivat kykynsä mukaan, jotkut lauloivat, jotkut näyttivät draamaa, myös taulutaidetta käytettiin ja kynsilakkaa sekä manikyyriä. Päivän päätteksi näytettiin Jeesus-filmiä kulttuuritalon salissa.

Toisella kerralla olimme Kormanossa ja Marselovassa. Tällä alueella asustaa paljon unkarilaisia ja se näkyi varsinkin unkarinkielisten kirjojen menekistä. Yli sata kirjaa meni kaupaksi ja suurin osa osti itselleen yhden kirjan. Lisäksi oli ihmisiä, jotka tulivat vain katsomaan, joten vierailijoita on ollut. Matkan aikana tapahtui myös pari takaiskua: kaksi kännykkää varastettiin autosta ja yhden päivän olin kuumeessa. Saamme kuitenkin olla kiitollisia, että työ edistyi odotettua paremmin!

Seuraava pysähdyspaikkamme on Romania, kiitos kun olette mukana!