Kuulumisia Moldovan matkalta

Juho kirjoittaa:

Kerron tässä Bus4life-tiimin matkasta Moldovaan 13.-23.4. Mielenkiintoa matkassa riitti. Ei luultavasti satu monta kertaa yhden ihmisen elämässä sellaisia sähellyksiä, mitä matkalla kävi.

Matkaan lähdin 12.4. Brasovista, Romaniasta ja tarkoitus oli olla saman päivän illalla Chisnaussa. Matkalla veimme lahjoituksena saatuja polkupyöriä 12 kpl. Siinä oli jo ihmettelemistä, kuinkas tuonne bussilla ajetaan, että saadaan pyöräkuorma purettua.

Tuli siinä peruutusharjoittelua bussilla useita satoja metriä. Ja kuja oli sellainen, että kaksi autoa mahtuu juuri ja juuri ohittamaan toisensa, vain senttien tarkkuudella. Ja molemmin puolin tietä on omakotitalojen aitaa, jolloin ei voi lainata penkanpuolelta tilaa. Yleisö oli taattu. Lähes jokaiselta pihamaalta joku tuli katsomaan, että osuuko, ei osu, vai osuuko? Kuitenkin selvittiin takaisin päätielle.

Useamman sadantuhannen asukkaan kaupunkissa kääntyminen ruuhka-aikaan kujalta kaupungin ”kehätielle” oli myös varsinainen kokemus. Kun otin bussilla molemmat kaistat toiseen suuntaan haltuun, niin torvet soivat pitkän aikaa ja jonoa kertyi. No kyllähän sitä ääntä maailmaan mahtuu.

Lopulta saavuimme Leusenin raja-asemalle, jossa ensin vakuuttelin tullivirkailijalle, että kyllä Suomi on EU-maa. Ei kuulemma ollut silloin, kun hän oli ollut koulussa. Näytti sen verran vanhemmalta virkailijalta, että tuskin oli vielä koko Euroopan Unioniakaan perustettuna niihin aikoihin.

Seuraava varsin sekava hetki sattui, kun otin passin taskusta ja huomasin, että tämä ei ole oma. Sitä ihmettelen, että kuinka kolmella ihmisellä voi mennä kaksi passia sekaisin. Niin, että yksi näistä kolmesta on väärän passin kanssa noin 400 kilometriä väärässä paikassa. Enää ei tietänyt, pitäisikö itkeä vai nauraa, mutta kanssamatkustajat eivät olleet niin huvittuneita, että olisivat nauraneet. Ei siinä muu auttanut kuin odotella vuorokausi yhtä passia. Lopulta sain passin ja selvisimme rajasta yli. Saavuimme kaikesta huolimatta minuutilleen oikeaan aikaan Chisnauhun 13. päivän illalla.

Seuraavana päivänä matka jatkui kohti kyliä, joissa todennäköisesti viimeksi tavattu suomalainen on ollut silloinen kenraalimajuri C.G.Mannerheim. Autossa alkoi palamaan latauksen merkkivalo, jolloin ihmettelimme, mikä vikana, koska mitään varsinaista syytä ei selvinnyt.

Saavuimme lopulta Crocmazin kylään, aivan etelä-Moldovaan. Siellä oli odottamassa toinen OM:n tiimi, jonka kanssa teimme ohjelmaa lapsille ja nuorille. Kiersimme päiväkoteja ja kouluja, sekä pidimme bussissa kirjamyyntiä ja tarjoilimme teetä.



Jaoimme lentolehtisiä, pieniä kirjasia, kristillisiä aikakausilehtiä, Johanneksen evankeliumeja, Uusia Testamentteja, kaikkea mahdollista kirjallisuutta, mitä matkassa oli jaettavaksi. Taisipa muutama myytäväksikin tarkoitettu kirja tehdä kauppansa. Nuorille näytimme elokuvia, sekä tietysti paikallisissa seurakunnissa lauloimme, soitimme ja kerroimme toiminnastamme tiimin kanssa.



Useampana aamuna jouduin lataamaan akkuja apuvirralla, jotta sain bussin käyntiin. Kuitenkin selvisin sieltä turvallisesti takaisin Romaniaan aloittamaan uutta ohjelmaa.

Kiitetään Herraa varjeluksesta matkalla ja rukoillaan, että levitetty Jumalan Sana saa vaikuttaa ihmisten sydämissä.

Pääsiäinen Unkarissa

Matkasimme bussin kanssa noin 100 km Budapestistä pohjoisen pikkukyliin jakamaan ilosanomaa ylösnousseesta Jeesuksesta.

Saimme neljän päivän aikana kokea monenlaista vastaanottoa niin bussin kanssa kuin katutyön kautta. Meidän suomalaisten lisäksi matkassa mukana kulki kolme unkarilaista perhettä, yksi pariskunta ja neljä erilaista persoonaa saksasta. Hyvin rikas ja suuri porukka, joille jokaiselle kuitenkin löytyi oma tehtävänsä nukketaeatterin, konsertoimisen, ruuan laittamisen tai muun järjestyksen saralta.

Yksi mieleenpainuvimmista kohtaamisista oli nuorisoporukka, jolle kaksi saksalaista soittajaamme halusivat laulaa muutaman hengellisen laulun ja kertoa oman uskoontulo kertomuksensa. Mukana kulki tietenkin mies, joka osasi kääntää englannista unkariksi, jottei sanoma jäisi epäselväksi.

Joukko kutsuttiin myöhemmin vielä kuuntelemaan kansainvälistä konserttiamme sekä näkemään nukketeatteri, jossa Jeesuksen ristiinnaulitseminen ja ylösnousemus olivat selkeästi esillä. Päivän päätteeksi annoimme kavereille hengellistä luettavaa ja rukoilimme heidän puolestaan.

Lyhyttä tuttavuutta tehtäessä on oltava varuillaan, ettei tuputa sanomaa ja saa aikaan vastarintaa. Ei tule kuitenkaan päästää liian helpolla vaan antaa mahdollisuus ja haastaa ihmisiä miettimään, mistä elämässä oikeastaan onkaan kyse.

Saksalaisten soittajapoikien innokkuus sai aikaan muitakin kohtaamisia – opin pojilta muun muassa sen, ettei kielimuurin kannata antaa olla esteenä Sanan viemiselle tai paikallisten kohtaamiselle, vaan saan olla rohkea ja uskaltaa laittaa itseni likoon ilosanoman tähden.

-Hanna-

Mutkaisilla maanteillä - Moldova

Bus4life kiersi Moldovaa 12.-25.3. Ylitimme rajan 12. päivä Leusenin raja-asemalta. Mielenkiintoa rajavartijoilla riitti molemmin puolin, erityisesti siihen, että mikä tämä auto on? Onko tämä linja-auto vai kuorma-auto. Eikä se meinannut olla ymmärrettävissä, että kuinka se voi molempia olla. Lain edessä kyseessä on kuorma-auto, mutta bussikaistaa me silti menimme. Mitä sillä tehdään ja miksi haluatte mennä Moldovaan tälläisen auton kanssa?

Rajoista selvisimme noin kolmessa tunnissa ylitse ilman sen suurempia ongelmia. Ajoimme Chisinauhun illalla ja siitä jatkoimme lauantaina etelä-Moldovaan, Cahulin kaupungin pohjoispuolelle.

Kiersimme 10 päivän aikana kahdeksan kylää tai pientä kaupunkia. Pääasiassa ohjelmaan kuului nukketeatteri päväkodeissa ja kouluissa ala-aste ikäisille lapsille. Nuorille pidettiin todistuspuheita ja näytettiin kristillisiä elokuvia. Samoin myös vanhemmille näytettiin Jeesus-filmiä.

Tiimissämme oli kaksi suomalaista, kaksi englantilaista, yksi hollantilainen, sekä moldovalaisia kolme tai enemmän - varsin kirjava joukko. Eräs tiimiläinen oli laskenut, että kiertueen aikana bussissa kävi tai järjestämäämme ohjelmaan osallistui noin 1700-1800 henkeä, joista suurin osa oli lapsia ja nuoria.

Yleisesti elämä Moldovassa on varsin erilaista kuin lännessä. Pieni kylä nimeltä Paicu, jossa majapaikkamme kiertueen aikana sijaitsi, on tyypillinen maalaiskylä Moldovassa. Siellä ei ollut minkäänlaista viemäriverkostoa, ainoa "mukavuus" on sähkö, joka on käytettävissä.

Juoksevaa vettä ei ole. Tästä syystä peseytymismahdollisuudet ovat rajalliset, kun ei ole vesivessoja ja kylpyhuoneita. Köyhyys näkyy myös tieverkossa. Paikoitellen tie ei ole välttämättä juuri muuta kuin kapea metsätie maalaiskylien välillä. Moldovasta kun tuli takaisin Romanian puolelle, niin ero oli aivan valtava, tuntui kuin olisi tullut ihan oikeasti länteen, jossa tälläiset asiat on paremmin.

Ihmiset kuitenkin ovat ystävällisiä ja vieraanvaraisia ja tietysti kovin kiinnostuneita bussista ja sen toiminnasta. Paikalle tulee monia vain uteliaisuuttaan ja näin ilosanoma tavoittaa ihmisiä tavalla, jos toisellakin.