tiistai 19. lokakuuta 2010

Sanaa kaduilla - Unkari



Viime viikolla olimme bussin kanssa kahdessa eri paikassa, kaksi päivää molemmissa. Aloitimme pienessä kaupungissa Budapestin pohjoispuolella. Kaupungissa toimiva seurakunta järjesti ohjelmaa bussin ympärillä. Olimme kulttuuritalon edustalla, ulkona tarjoilimme teetä ja kahvia.

Kutsuimme ohikulkijoita istumaan hetkeksi, tutustumaan bussiin ja juttelemaan uskonasioista. Sisällä bussissa oli kirjamyyntiä, sekä ohjelmaa pienille lapsille. Iltapäivästä, kun nuoret ja koululaiset olivat liikkeellä, todistimme heille, sekä kutsuimme katsomaan illalla elokuvaa bussissa.



Perjantaina siirryimme yhteen Budapestin itäiseen kaupunginosaan. Siellä paikallinen baptistiseurakunta järjesti ohjelmaa suuren risteysalueen kulmassa, muutaman minuutin matkan päässä aivan kaupungin ydinkeskustasta. Mukana oli erityisen paljon seurakunnan nuoria, jotka rohkaistuivat jalkautumaan kadulle.

Molempina iltoina esitimme bussissa kristillisiä filmejä. Esitysten jälkeen paikalliset kävivät keskustelua niistä. Päiväsaikaan pidimme teetarjoilua ulkona ja kävimme keskusteluja hetkeksi pysähtyvien ohikulkijoiden kanssa. Lapsille esitimme lauantaina kaksi nukketeatterinäytöstä.

Seurakuntalaiset olivat hyvin innostuneita ja aktiivisia. Rukoillaan heille jatkossakin intoa ja rohkeutta todistamiseen Budapestin kaduilla.