perjantai 26. helmikuuta 2010

Bussin matka Suomesta Romaniaan


Bus4life on nyt turvallisesti perillä Romaniassa, OM:n toimistolla. Lähdimme ajamaan 19.2 Ryttylästä, kohti Helsinkiä, jossa lastasimme kyytiin tulevaa kopiopaperia ja kirjekuoria yhteensä noin neljä lavallista. Tämä lahja otettiin vastaan joka paikassa suurella kiitollisuudella.

Perjantai-iltana lauttamme lähti Vuosaaren satamasta noin klo 20. Lauttamatka kesti yhteensä noin 12h Suomenlahden jäätilanteen takia, kun tavallisesti se kestää 3-4h. Lauantai aamuna ajoin bussin ulos laivasta ja kohta bussimatka etelään alkoi.

Ajoimme reittiä Tallinna-Riika-Kaunas-Varsova-Katowice-Ostrava-Bratislava-Budapest-Arad-Sibiu-Codlea. Matkaa tuli yhteensä noin 2750 km ja matka-aika välillä Ryttylä-Codlea oli muutamaa tuntia vaille täysi viikko. Tosin matkalla oli muutama päivä, kun 0limme paikallaan, tai etenimme vain OM:n toimipisteestä toiseen.

Tällä hetkellä tulevaisuuden suunnitelmiini kuuluu valmistautuminen ensimmäiseen kiertueseen täällä Romaniassa. Valmistautumiseen kuuluu bussin pesu ja mukaan otettavien kirjojen ja muiden tavaroiden pakkaus. Erityinen kiitosaihe on hyvin sujunut matka tänne Romaniaan.

Matkalla tänne tapasin Slovakiassa ja Unkarissa tulevan vuoden yhteistyökumppaneita ja kuulin monia mielenkiintoisia tarinoita ja ihmiskohtaloita menneiltä vuosikymmeniltä. Kuka oli ollut Raamattujen salakuljettaja ja missä oli ollut vaikeuksia tehdä lähetystyötä tavalla tai toisella.

Nämä kuulemani kokemukset antoivat ajattelemisen aihetta, kuinka paljon itsekukin on valmis uhraamaan omasta elämästään ja mukavuuksistaan. Sen tähden, että ihmiset, jotka eivät ole kuulleet evankeliumia, eikä heillä ole toivoa iankaikkisesta elämästä, kuulisivat sen ilosanoman, jonka julistaminen meille on uskottu. Myös erityinen kiitos ikimuistoiselle saattajajoukolle, jonka kanssa sain tänne tulla.