Juho kirjoittaa:
Kerron tässä Bus4life-tiimin matkasta Moldovaan 13.-23.4. Mielenkiintoa matkassa riitti. Ei luultavasti satu monta kertaa yhden ihmisen elämässä sellaisia sähellyksiä, mitä matkalla kävi.
Matkaan lähdin 12.4. Brasovista, Romaniasta ja tarkoitus oli olla saman päivän illalla Chisnaussa. Matkalla veimme lahjoituksena saatuja polkupyöriä 12 kpl. Siinä oli jo ihmettelemistä, kuinkas tuonne bussilla ajetaan, että saadaan pyöräkuorma purettua.
Tuli siinä peruutusharjoittelua bussilla useita satoja metriä. Ja kuja oli sellainen, että kaksi autoa mahtuu juuri ja juuri ohittamaan toisensa, vain senttien tarkkuudella. Ja molemmin puolin tietä on omakotitalojen aitaa, jolloin ei voi lainata penkanpuolelta tilaa. Yleisö oli taattu. Lähes jokaiselta pihamaalta joku tuli katsomaan, että osuuko, ei osu, vai osuuko? Kuitenkin selvittiin takaisin päätielle.
Useamman sadantuhannen asukkaan kaupunkissa kääntyminen ruuhka-aikaan kujalta kaupungin ”kehätielle” oli myös varsinainen kokemus. Kun otin bussilla molemmat kaistat toiseen suuntaan haltuun, niin torvet soivat pitkän aikaa ja jonoa kertyi. No kyllähän sitä ääntä maailmaan mahtuu.
Lopulta saavuimme Leusenin raja-asemalle, jossa ensin vakuuttelin tullivirkailijalle, että kyllä Suomi on EU-maa. Ei kuulemma ollut silloin, kun hän oli ollut koulussa. Näytti sen verran vanhemmalta virkailijalta, että tuskin oli vielä koko Euroopan Unioniakaan perustettuna niihin aikoihin.
Seuraava varsin sekava hetki sattui, kun otin passin taskusta ja huomasin, että tämä ei ole oma. Sitä ihmettelen, että kuinka kolmella ihmisellä voi mennä kaksi passia sekaisin. Niin, että yksi näistä kolmesta on väärän passin kanssa noin 400 kilometriä väärässä paikassa. Enää ei tietänyt, pitäisikö itkeä vai nauraa, mutta kanssamatkustajat eivät olleet niin huvittuneita, että olisivat nauraneet. Ei siinä muu auttanut kuin odotella vuorokausi yhtä passia. Lopulta sain passin ja selvisimme rajasta yli. Saavuimme kaikesta huolimatta minuutilleen oikeaan aikaan Chisnauhun 13. päivän illalla.
Seuraavana päivänä matka jatkui kohti kyliä, joissa todennäköisesti viimeksi tavattu suomalainen on ollut silloinen kenraalimajuri C.G.Mannerheim. Autossa alkoi palamaan latauksen merkkivalo, jolloin ihmettelimme, mikä vikana, koska mitään varsinaista syytä ei selvinnyt.
Saavuimme lopulta Crocmazin kylään, aivan etelä-Moldovaan. Siellä oli odottamassa toinen OM:n tiimi, jonka kanssa teimme ohjelmaa lapsille ja nuorille. Kiersimme päiväkoteja ja kouluja, sekä pidimme bussissa kirjamyyntiä ja tarjoilimme teetä.
Jaoimme lentolehtisiä, pieniä kirjasia, kristillisiä aikakausilehtiä, Johanneksen evankeliumeja, Uusia Testamentteja, kaikkea mahdollista kirjallisuutta, mitä matkassa oli jaettavaksi. Taisipa muutama myytäväksikin tarkoitettu kirja tehdä kauppansa. Nuorille näytimme elokuvia, sekä tietysti paikallisissa seurakunnissa lauloimme, soitimme ja kerroimme toiminnastamme tiimin kanssa.
Useampana aamuna jouduin lataamaan akkuja apuvirralla, jotta sain bussin käyntiin. Kuitenkin selvisin sieltä turvallisesti takaisin Romaniaan aloittamaan uutta ohjelmaa.
Kiitetään Herraa varjeluksesta matkalla ja rukoillaan, että levitetty Jumalan Sana saa vaikuttaa ihmisten sydämissä.
